Yhdysvaltain
ulkoministeri John Kerry vakuutti tiistaina, että Naton alue on loukkaamaton ja
jokaista osaa siitä puolustetaan Naton viidennen artiklan mukaisesti.
Kerry
puhui Pohjois-Atlantin neuvoston (NAC) järjestämässä Kohti kokonaista ja
vapaata Eurooppaa -seminaarissa Washingtonissa. Neuvosto on Naton korkein
päättävä toimielin.
Viidennen
artiklan mukaan hyökkäys jotakin Naton jäsenvaltiota vastaan katsotaan
hyökkäykseksi kaikkia liiton jäsenvaltioita vastaan.
Nato
on ollut epäyhtenäinen, ja on epäilty, tuleeko Nato apuun, jos Venäjä käyttää
sotilaallista voimaa Baltian maita vastaan. Kerryn puheen jälkeen tässä ei
pitäisi olla mitään epäilystä.
Yhdysvallat
on lähettänyt Baltian maihin ja Puolaan laskuvarjojääkäreitä, noin 150
sotilasta jokaiseen maahan.
Baltian
maat ovat ulkoistaneet ilmapuolustuksensa Nato-maille, jotka ovat operoineet
neljällä hävittäjällä Liettuassa sijaitsevalta Siauliain lentotukikohdasta.
Nato-hävittäjien
määrä kasvaa vappuna kahteentoista, kun rotaatiovuorossa oleva Puola saa
tuekseen neljä Britannian Typhoon-hävittäjää. Tanska puolestaan sijoittaa neljä
F-16-hävittäjää Ämarin lentotukikohtaan Viroon.
Kerry
patisti Nato-liittolaisia yhtenäisyyteen sekä sijoittamaan lisää rahaa
puolustukseen.
Tavoitteena
on, että Nato-maat käyttäisivät puolustusmenoihinsa vähintään kaksi prosenttia
bruttokansantuotteesta. Viro on yksi harvoista Nato-maista, joka täyttää tämän
vaatimuksen.
Viro
on lisäksi antanut raskaan uhrin Yhdysvaltain ja Britannian rinnalla
Afganistanin Isaf-operaatiossa. Kymmenkunta virolassotilasta on kuollut sodan
eturintamalla Helmandin maakunnassa.
Kerryn
lupauksen täytyy tarkoittaa myös sitä, että Nato on valmis puolustamaan
Koillis-Virossa sijaitsevaa Narvan rajakaupunkia. Narva on Viron kolmanneksi
suurin kaupunki, jonka asukkaista suurin osa puhuu äidinkielenään venäjää.
Virossa
muisteltiin maaliskuussa 70 vuotta sitten tapahtuneita Narvan ilmapommituksia,
joissa neuvostokoneet moukaroivat kauniin ja historiallisesti arvokkaan barokkikaupungin
maan tasalle.
Pommituksilla
ei ollut enää sotilaallista merkitystä, sillä Saksan Wehrmacht oli jo
vetäytynyt kaupungista.
Neuvostoliitto
syytti Nürnbergin oikeudenkäynnissä Saksaa Narvan tuhoamisesta. Sodan jälkeen
virolaisia ei enää päästetty entisen kotikaupunkiinsa, joka rakennettiin
uudelleen neuvostotyyliin ja asutettiin venäläisillä.
Venäläinen
politologi Andrei Piontkovski arvioi moskovalaisen radioaseman Ekho Moskvyn
nettisivuilla Naton olevan perimmäisen kysymyksen äärellä ja kysyy länneltä,
haluatteko kuolla Narvan puolesta.
– Länsi
ei ryhdy sotimaan Venäjän kanssa Viron tai Latvian puolustamiseksi niin kuin se
ei myöskään ryhtynyt sotaan Ukrainan puolesta, hän kirjoittaa.
Kolumni
Hämeen Sanomien ulkomaansivulla 1.5.2014
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti