Vapauttajat tulivat Saksasta

Punaisen Hämeenlinnan loppu koitti 26. huhtikuuta 1918, kun Saksan Itämeren divisioonan sotilaat työntyivät kaupungin torille illansuussa puoli kuuden tienoilla. Lääninhallituksen ja raatihuoneen katoille nostettiin valkoinen lippu.

- Kaupunkilaisten riemu oli valtava ja vilpitön. Saksalaisia tervehdittiin taivaan lähettäminä pelastajina ja vapauttajina, Yrjö Koskimies kirjoittaa Hämeenlinnan kaupungin historiassaan.

Kenraalimajuri Rüdiger von der Goltzin johtama Itämeren divisioonaa oli noussut maihin Hangossa 3. huhtikuuta. Saksalaiset valtasivat Helsingin 14.-15. huhtikuuta ja jatkoivat etenemistä rautatien suunnassa kohti pohjoista. Riihimäki vallattiin 22. huhtikuuta.

Kolme päivää aikaisemmin saksalainen Osasto Brandenstein oli vallannut Lahden. Viroon sijoitetun Saksan 68. armeijakunnan joukoista kootun osaston ensimmäinen kuljetuserä oli noussut maihin Loviisassa 7. huhtikuuta. Osaston päätehtävä oli Pietariin johtavan rautatien katkaiseminen. Osastoa johti vapaaherra, eversti Otto von Brandenstein.

Riihimäeltä kenraalimajuri Konrad Wolfin komentama 95. reservijalkaväkiprikaati lähti 25. huhtikuuta kohti Hämeenlinnaa.

Kärkijoukkona Hämeenlinnaan ehti seuraavana päivänä vapaaherra, majuri Lothar von Brandensteinin komentama 3. kaartin ulaanirykmentti, jonka etenemistä Hämeenlinnan punaiset puolustajat yrittivät turhaan estää Hattelmalan harjun eteläpäässä. Samanaikaisesti rautatien suunnassa kohti Hämeenlinnaa eteni Saksilainen karabinieerirykmentti, jota komensi majuri Godert von Reden.

Noin kello kolme iltapäivällä saksalaisten tykistö alkoi moukaroida kaupunkia. Punaiset olivat tuolloin aloittaneet sekasortoisen pakomatkansa kohti itää. Sotahistorioitsija J. O. Hannulan sanoin se oli kärsimysten, kauhun ja kuoleman tie. Idänpäässä maantien varrella olleet talot paloivat. Hämeenlinnan läpi itään arvioidaan vaeltaneen jopa 25 000 punapakolaista läntisestä Suomesta.

Ensi töikseen saksalaiset kiirehtivät suuren kansajoukon saattamana Hämeen linnassa sijainneeseen lääninvankilaan, jossa punakapinallisten ottamat vangit kaikkien helpotukseksi löydettiin elossa.

Majuri Lothar von Brandenstein määrättiin kaupungin komendantiksi. Hämeenlinnan asukkaille antamassaan julistuksessa hän kiitti saksalaissotilaiden saamasta hyvästä vastaanotosta, vakuutti saksalaisten tulleen Suomen hallituksen pyynnöstä avustamaan rauhan ja järjestyksen palauttamisessa sekä kehotti kaupunkilaisia pysymään rauhallisina.

- Kaupungin valtauksen jälkeen saksalaiset käyttäytyivät varsin asiallisesti ryhtymättä kostotoimiin kaupunkiin jääneitä aseettomia punaisia vastaan. Tilanne muuttui kuitenkin heti sen jälkeen, kun valkoisen armeijan osastoja alkoi saapua kaupunkiin, V. E. Saari kirjoittaa Hämeenlinnan Työväenyhdistyksen historiassaan.

.

Painajainen Syrjäntakana

Valkoisen länsiarmeijan etujoukko, osasto Uudenmaan rakuunoita - saapui Hämeenlinnaan 27. huhtikuuta. Länsiarmeijan komentajan, kenraalimajuri Martin Wetzerin ja Ruotsalaista prikaatia komentaneen kenraali Harald Hjalmarssonin esikunnat jäivät lyhyeksi ajaksi Hämeenlinnaan.

Samana päivänä majuri von Redenin komentama taisteluosasto lähti Hämeenlinnasta kohti Hauhoa ja Tuulosta. Tavoitteena oli estää punaisten vetäytyminen kohti Lahtea. Punakaarti  oli tuolloin aloittanut vetäytymisensä Lempäälän rintamalta Valkeakoskelle ja sieltä edelleen Hauhon suuntaan.

Hauholla saksalainen polkupyöräkomppania ja Etelä-Pohjanmaan rykmentti eivät reilusti alivoimaisina kyenneet estämään punaisten etenemistä. Samoin kävi osaston pääjoukolle Tuulokseen Syrjäntakana 29. huhtikuuta.

Syrjäntaan taistelussa, jota kirjailija Väinö Linna kuvaa teoksessaan Täällä pohjantähden alla, punaiset saavuttivat viimeisen voittonsa 29. huhtikuuta. Syrjäntaan kylä paloi kokonaan.

- Mitään hyötyä punaisilla ei menestyksestään kuitenkaan ollut. Läpimurto Syrjäntakana johti heidät vain suurempaan mottiin Lahden luona ja pitkitti lopullista tappiota muutamalla päivällä, sisällissotaa Hämeessä 1918 selvittänyt Hämeenlinnan maakunta-arkiston entinen johtaja Seppo Myllyniemi kirjoittaa.

Hautapaikka vaihtui

Hauhon ja Syrjäntaan taisteluissa von Redenin johtama osasto menetti 37 miestä, 41 haavoittui ja yksi katosi. Syrjäntakana kaatuneet saksalaiset haudattiin Hämeenlinnan Tähtipuistoon 4. toukokuuta.

Hauta ja sen muistomerkki siirrettiin marraskuussa vanhalle hautausmaalle, kun Tähtipuistosta tehtiin Sibeliuspuisto. Muistomerkissä on 56 nimeä. Siinä on suomeksi ja saksaksi sanat: Suomen vapauden puolesta kaatuneille saksalaille sotureille kiitollinen Hämeenlinna.

Hämeenlinnasta apuun lähetetystä majuri Lothar von Brandensteinin komentamasta osastosta kaatui 11 miestä ja 47 haavoittui. Kaatuneet haudattiin Tuuloksen Pannujärvelle. Heille pystytettiin nykyisen valtatie 10:n varrelle hautamuistomerkki kesäkuussa 1920.

Itämeren divisioonan vahvuus oli vajaat 10 000 miestä ja Osasto Brandensteinin noin 3 000 miestä. Noin kuukauden kestäneissä sotatoimissa Suomessa kaatui noin 400 saksalaissotilasta.

Kosto oli ankara

Hämeenlinnan sos. dem. kunnallisjärjestö empi muutamia päiviä SDP:n puoluetoimikunnan 26. tammikuuta päättämän aseellisen kapinan tielle lähtemistä. Kunnallisjärjestö taipui, kun myöhemmin Suinulan teurastajana tunnetun Tuomas Hyrskymurron johtama turkulaisten punakaartilaisten joukko venäläisen sotaväen tukemana laittoi Hämeenlinnan punaisen järjestyksen kouriin.

Syksyllä 1917 perustettu Hämeenlinnan suojeluskunta ei kyennyt minkäänlaisen vastarintaan. Noin 50 suojeluskuntalaisen onnistui päästä valkoisten puolelle. Suurin osa heistä osallistui Suomen vapauttamiseen virolaissyntyisen eversti Hans Kalmin johtaman pataljoonan riveissä.

Punaisten Kuhmoisten piruiksi ristimä Kalmin pataljoona raivasi tiensä Lahteen 20. huhtikuuta ja oli ensimmäinen suomalainen joukko-osasto, joka kohtasi Etelä-Suomessa operoineet saksalaiset. Sittemmin pataljoona toimi Lahden ja Hämeenlinnan sotavankileirien vartiointitehtävissä.

Valkoisten kosto oli ankara. Koskimiehen mukaan Hämeenlinnassa lienee ammuttu satoja, ehkä tuhansia punakaartilaisvankeja ilman tutkintaa ja laillista tuomiota, useinkin todistamattomien syytösten tai epäilysten perusteella.

Hämeenlinnan sotavankileirillä olot olivat mahdollisimman kurjat. Suurimmillaan leirillä oli 12 000 vankia, joista noin 3 500 arvioidaan kuolleen. Heidät haudattiin Ahvenistolle joukkohautoihin ilman minkäänlaisia seremonioita. Tampereen hiippakunnan piispa Juha Pihkala siunasi vakaumuksensa puolesta kaatuneet Ahveniston yhteishaudalla 13. toukokuuta 2006.

Komendantti Lothar von Brandensteinin julistus Hämeenlinnan kaupungin asukkaille 27.4.1918

Kehoitus Hämeenlinnan kaupungin lainkuuliaisille kansalaisille.

Kaupunginkomendantti saa täten kehoittaa kaupungin asukkaita täydellä luottamuksella vastaanottamaan saksalaiset joukot. Ne ovat saapuneet Suomen laillisen hallituksen nimenomaisesta pyynnöstä palauttaakseen mahdollisimman nopeasti rauhan ja järjestyksen meillä ja siten pelastaakseen maamme ja kansamme taloudellisesta perikadosta. Minkäänlainen valloitushanke ei kuulu saksalaisten joukkojen ohjelmaan.

Komendantti saa edelleen saksalaisten joukkojen nimessä kiittää asukkaita erinomaisen ystävällisestä ja sydämellisestä vastaanotosta, joka on tullut niitten osaksi, ja vakuuttaa, ettei enää ole olemassa minkäänlaista vaaraa punakaartin taholta. Vaikkakin pienempiä taisteluita kaupungin läheisyydessä vielä sattuisi, niin tapahtuvat ne ainoastaan pienempien hajallaan olevien vihollisjoukkojen tuhoamiseksi. Minkäänlaista kaupungin pommitusta ei tarvitse lainkaan pelätä, jä älköönkä sentähden minkäänlaista rauhattomuutta syntykö.

Sotilaallisista syistä on kuitenkin lähimpinä päivinä välttämätöntä, että asukkaat pimeän tultua pysyttelevät sisällä huoneustoissaan; henkilöiden, joitten on toimiensa vuoksi pakko kulkea öiseen aikaan kaduilla, on sen vuoksi hankittava itselleen erityinen komendanttihallituksen antama todistus.

Saattaakseen mahdollisimman nopeasti kaiken vaarallisen ja epäluotettavan punasen kansanaineksen varman katsannon alle, on välttämätöntä antaa sotilaspatrullien lähipäivinä toimittaa tarkastuksia erinäisissä rakennuksissa ja huoneustoissa. Asukkaita kehoitetaan kaikella tavalla neuvoilla ja ilmoituksilla avustamaan näitä patrulleja toimessaan.

Kaikki asukkaitten aseet ovat viipymättä jätettävät Lääninhallituksen huoneustoon; myöhemmin jätetään nämät ynnä lupatodistus aseen kantamiseen luotettaville henkilöille (Valkoinen kaarti).

Punasen kaartin erikoiset ampuma- ja elintarvikevarastot ovat mahdollisimman nopeasti ilmoitettavat komendanttihallitukselle.

Hämeenlinnassa 27 p:nä huhtikuuta 1918.

Kaupungin Komendantti, vapaaherra

von Brandenstein.

Tämä juttu on julkaistu Jorman Maailma 
-verkkojulkaisussa 26.4.2008

Hämeenlinnan vanhalle hautausmaalle on
haudattu 56 saksalaissotilasta.

Kaatuneiden saksalaisten hauta
Tuuloksen Pannujärvellä.

Kehoitus Hämeenlinnan kaupungin
 lainkuuliaisille kansalaisille.

Punaisten kosto oli ankara

Vapaussodan suurin yksittäinen murhenäytelmä eteläisessä Hämeessä tapahtui junassa Toijalan ja Iittalan välisellä rataosuudella 20. huhtikuuta 1918. Tuolloin punaiset surmasivat 20 Mustialan maamiesopiston ja karjanhoitokoulun oppilasta. Kaksi kuolemanvaunusta pakoon päässyttä Mustialan oppilasta jäi sittemmin kiinni. Edvard Jäntti kuoli Hämeenlinnan lääninsairaalassa. Pauli Vilppulan surmasi Kalvolan punakaarti.

Toijalan-Iittalan junasurmat osuivat ajankohtaan, jolloin punainen terrori oli Hämeessä pahimmillaan. Punainen Tampere oli antautunut 6. huhtikuuta. On arveltu, että Mustialan oppilaat surmattiin kostoksi punaisten teloituksista Tampereella.

Mustialaan perustettiin suojeluskunta syksyn 1917 sekasortoisissa oloissa. Aatetta opistolaiselle kävi esittelemässä muun muassa Tampereen teknillisen opiston opiskelija Atte Ylppö. Mustialassa oli Forssan seudun ainoa suojeluskunta, mutta sen aseistus rajoittui muutamaan käsiaseeseen.

Kapinan alettua Forssan punakaarti saapui Mustialaan 30. tammikuuta yli sadan miehen voimin etsimään aseita. Mukana oli myös venäläissotilaita. Tämän jälkeen monet oppilaista katsoivat parhaimmaksi poistua opistosta, ja he lähtivät pyrkimään valkoisten puolelle. Tällä matkalla kuoli 11 Mustialan maamiesopiston oppilasta.

Mustialaan jääneet jatkoivat opiskelua melko normaalisti, kunnes 19. huhtikuuta Forssan punakaarti pidätti kaikki paikalla olleet, ja heidät vietiin opettajineen Forssan esikuntaan.

Seuraavana aamuna vangitut - 26 maamiesopiston oppilasta, 9 karjakko-oppilasta ja 4 tammelalaista työvelvollista pakko-ottolaista - vietiin Toijalan asemalle. Yhden vangitun opiskelijan punaiset vapauttivat, muut sijoitettiin vartijoineen junan loppupäässä olleeseen pitkään avonaiseen tavaravaunuun. Heidät piti viedä harjoituksiin Riihimäelle ja sen jälkeen rintamalle.

Vankien teloittaminen alkoi pian junan lähdettyä Toijalasta. Muutaman mustialalaisen vartijat surmasivat julmasti pistimillä, loput ammuttiin. Kaikki vartijat määrättiin vankien surmaamiseen, joka päättyi pian Iittalan jälkeen. Junassa olleista vangeista 11 jäi henkiin, osa pelastui hyppäämällä ratapenkalle.

Maamiesopiston johtaja Evert von Konow vangittiin ja vietiin Hämeenlinnan lääninvankilaan, josta Hämeenlinnan vallanneet Saksan Itämeren divisioonan sotilaat hänet vapauttivat 26. huhtikuuta.

Mustialan maamiesopisto menetti vapaussodassa kaikkiaan 30 oppilasta. Heistä 28 kuoli aseettomana ja kaksi kaatui rintamalla. Lisäksi punaisten puolella kaatui kuusi maamiesopiston oppilasta.

Suinulan teurastaja

Murhakäskyn antajiksi on tarjolla useita ehdokkaita: Toijalassa punaisia komentanut venäjänsuomalainen Eino Rahja, hänen apulaisensa, Tampereella pohjoisrintaman esikunnassa järjestyskomissaarina toiminut Tuomas Hyrskymurto, Helsingin kuolemanpataljoonan päällikkö Tuomas Harju, komppaniapäällikkö Jukka Hilden sekä Toijalan rintamasotaoikeuden puheenjohtaja Valdemar Niemström. Pääepäilty oli Suinulan teurastajana tunnettu Hyrskymurto.

Surmatöihin osallistuneet vartijat tuomittiin vuonna 1918 valtionrikosoikeudessa. Neljä sai kuolemantuomion. Helsinkiläinen lihakauppias Hugo Salonen teloitettiin Lahden pakkotyölaitoksessa. Kolmen muun rangaistukset muutettiin elinkautisiksi kuristushuonerangaistuksiksi. Nuorin vartija tuomittiin 16-vuotiaana 14 vuodeksi kuristushuonerangaistukseen.

Kaksi vartijaa kykeni aluksi salaamaan osallisuutensa. Heidät tuomittiin elinkautiseen kuristushuonerangaistukseen Janakkalan kihlakunnanoikeuden Sääksmäen ja Kalvolan välikäräjillä marraskuussa 1920.

Kaikki tapettava

Pahamaineinen Hyrskymurto ja 30 turkulaista punakaartilaista saapuivat Toijalasta tammikuun lopulla 1918 laittamaan Hämeenlinnaa punaisen järjestyksen kouriin, kun sos.dem. kunnallisjärjestö empi SDP:n puoluetoimikunnan päättämän vallankumouksen tielle lähtemistä. Painostuksen alla kunnallisjärjestö taipui. Kaikki valta kaupungissa siirtyi punakaartin esikunnalle.

Kangasalan Suinulassa Markkulan talon pihalla ammuttiin 17 tamperelaista suojeluskuntalaista 31. tammikuuta. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun 118 suojeluskuntalaista oli jäänyt Tampereelta lähetetyn 300-miehisen punakaartin lentävän osaston saartamaksi. Lyhyen tulitaistelun jälkeen suojeluskuntalaiset päättivät antautua, kun oli sovittu, ettei heitä surmata.

Verilöyly alkoi, kun 200 Turun punakaartilaista saapui venäläissotilaiden kanssa Suinulaan. Hyrskymurto jäi Tampereelle, mutta hänen väitetään antaneen joukoilleen käskyn, että kaikki oli tapettava, vankeja ei saanut ottaa.

Verilöylyn uhreista yhdeksän oli Tampereen teknillisen oppilaitoksen oppilaita. Nuorin heistä oli 17-vuotias. Mustialassa käynyt Atte Ylppö, joka oli arkkiatri Arvo Ylpön veli, pääsi pakenemaan, mutta hänen kohtalokseen koitui harhaluoti Vilppulan rintamalla 17. maaliskuuta. Hän kuoli seuraavana päivänä.

Hyrskymurto, entinen Hellsten, oli turkulainen kauppias ja Turun punakaartin perustaja, joka hävityn kapinan jälkeen pakeni Neuvosto-Venäjälle. Hän kuoli SKP:n revolveriopposition toimeenpanemassa Kuusisen klubin murhissa Pietarissa 31. elokuuta 1920. Iskussa kuoli kaikkiaan kahdeksan suomalaiskommunistia. Heidät haudattiin 12. syyskuuta Pietarin Mars-kentälle. Elokuun kommunardien hautakivessä on teksti: "Valkosuomalaisten murhaamat".

Ote Mustialan maamiesopiston vuosikertomuksesta 1917-1918

Helmikuun alkupuolesta eteenpäin, sittekuin osa poistumaan yrittäneistä oli palannut takaisin, jäi opistoon 32 oppilasta, joille opetusta jatkettiin säännöllisesti aina huhtik. 19. p:ään, jolloin punakaartilaiset veivät heistä kaikki, jotka tapasivat kotona, Forssan esikuntaansa, (kuten opiston opettajatkin).Täällä määrättin heistä yksi punakaartiin vahtipalvelukseen ja muut kuljetettaviksi Toijalaan, mikä heti tapahtuikin junalla rautateitse. Tälle matkalle joutui yhteensä 26 maamiesopiston oppilasta (niiden lisäksi maatilan 9 karjakko-oppilasta). Toijalassa punaiset vapauttivat yhden. Seuraavana aamuna eli siis huhtik. 20 p:nä, kun punakaartilaiset lähtivät viemään toisia junalla edelleen Toijalasta Hämeenlinnaan päin, alkoivat he (avonaisessa tavaravaunussa) junan kulkiessa, kuten mukana olleet ovat kertoneet, kohta asemantienoon sivuutettuaan, kamalan teurastuksen pistimin ja ampuma-asein. 17 opiston oppilasta (ja 5 karjakkoa) joutui tässä punaisten raakalaisten kaamean, petomaisen rääkkäyksen uhriksi. Niistä seuraavassa luetellut 16 ensimainittua saivat surmansa kohta paikalla ja 17:s Jäntti, kuoli haavoihinsa Hämeenlinnan lääninsairaalassa, jonne hän oli tuotu, huhtik. 28 p:nä. Surmatut olivat Kustaa Martti Eskola, Frans Mikael Jaakkola, Adolf Metso, Aatami Artturi Pentti, Frans Samuli Puhakka, Leonard Suviranta, Aksel Evert Grönroos, Karl Erland Kaarela, Antti Lehikoinen, Emil Nikolai Lehtonen, Lauri Abraham Niinimäki, Aarne Päiviö Sohlberg, Hjalmar Tuominen, Johannes Turkkila, Rafael Jakob Vainio, Johan Kustaa Vihtinen, Edvard Johannes Jäntti.

Niistä, jotka tästä surmasaattueesta pelastuivat, heittäytyi 5 teurastuksen jatkuessa junasta ratapenkereelle, ja välttäen heihin tähdätyt monilukuiset ampumiset, pääsivät pakenemaan, mikä minnekin. Monien vaarojen uhkaamina ja kestettyään miltei sanoin kuvaamattomia kärsimyksiä he vihdoin metsien ja rämeiden kautta kierrellen saapuivat takaisin Mustialaan, ja 3 oppilasta punaiset pakottivat mukaansa rintamalle Hyvinkäälle ja Lahden puolelle.Nämäkin onnistuivat taisteluiden loppupäivinä vetäytymään rintamalta turvapaikkoihin ja sittemmin toukokuun alussa takaisin opistolle. Sangen suuri on se uhrimäärä, jonka punakapina vaati opistomme nuorista voimista. Se teki puolet koko oppialuvusta ja noista 30:stä sortuneesta oli 15 miestä kummaltakin vuosijaksolta - ihmeellinen tasajako! - Mieltä masentava on heidän kohtalonsa! - Mutta ihailtava ja täyden tunnustuksen ansaitseva oli oppilaiden läpeensä lujaluontoinen, vakava ja yhteistä parasta tarkoittava esiintyminen koko punaisen kapina-ajan.

Eivät kuitenkaan mitkään neuvot olleet käytettävissä kovan kohtalon joko välttämiseksi tai lieventämiseksikään. Sillä niin hurja oli yleinen villitys kapinallisten vallanpitäjäin keskuudessa. Pieninkin harkitsematon toimenpide oikeutettuejn inhimillisten vaatimusten puolesta olisi saattanut helposti johtaa opiston asukkaineen vieläkin arveluttavampiin menetyksiin.

Toijlan-Iittalan junasurmassa kuolleet Maamiesopiston oppilaat:

Kustaa Martti Eskola, Aksel Evert Grönroos, Frans Mikael Jaakkola, Edvard Johannes Jäntti, Kaarle Erlanti Kaarela, Antti Lehikoinen, Emil Nikolia Lehtonen, Adolf Metso, Lauri Abraham Niinimäki, Aatami Artturi Pentti, Frans Samuli Puhakka, Aarne Päiviö Sohlberg, Leonard Suviranta, Hjalmar Tuominen, Johannes Turkkila, Rafael Jakob Vainio, Johan Kustaa Vihtinen.

Karjanhoitajakoulun oppilaat:

Urho E. Ekström, Urho Karhu, Yrjö V. Saloheimo, Nestor Vigren, Paul J. Vilppula.

Tämä juttu on julkaistu Jorman Maailma
-verkkojulkaisussa 20.4.2008

Mustialan muisto- ja vapaudenpatsas
paljastettiin huhtikuussa 1923.

Nykyään Mustialan maatalousoppilaitos on osa
Hämeen ammattikorkeakoulua ja Hämeen ammatti-instituuttia. 

Mustialan muistomerkkissä on 28
aseettomana kuolleen nimet.